lauantai, 25. maaliskuu 2017

Kuulumisia...

Pennut ovat reilun viikon vanhoja. Bellalla oli nisätulehdus, jonka sain hoidettua lämpimällä ja lypsämällä. Nyt kaikki näyttää hyvälle, toivottavasti jatkossakin menee kaikki parhain päin. 

Narttupennuille on jo hyvät kotiehdokkaat tiedossa. Urokselle ei vielä ole löytynyt sitä omaa kotia. En tosin ole etsinytkään, ehtiihän tässä vielä hyvin.

Alla kuvissa ensin uros ja sitten nartut ihan muutaman päivän iässä. Sitten ryhmäkuva tältä päivältä.

IMG_1149.jpgIMG_1140.jpgIMG_1157.jpgIMG_1542.jpg

perjantai, 17. maaliskuu 2017

Pennut syntyneet

Pennut syntyivät eilen illalla juuri ennen puolta yötä kaikki. Yksi uros ja kaksi narttua, trikkejä kaikki. Bella ja lapset voi hyvin 💗 

keskiviikko, 15. maaliskuu 2017

Odottelua...

Vielä Bella haluaa massuaan kasvattaa rauhassa, yön nukkui levollisesti. Olen nukkunut Bellan kanssa pentuhuoneessa, että olen kuulolla koko ajan jos jotain alkaa tapahtua yllättäin tai jos Bella kaipaa jotain.

Bellan lämmöt on vielä pysyneet noin 37.6 asteen paikkeilla. Masussa käy kova kuhina, on se ihanan tuntuista, kun pienet jalat potkii kättä vasten 💖 Bellaa taitaa vähän jo tympiä se jytke, kun välillä ei tiedä miten päin makoilisi.

IMG_0796.jpg

Kaikki on valmiina pentuja varten, eilen hain vielä mammalle lisää nurtiplussaa apteekista, kun on syönyt huonosti viime päivät. Myös pari pehmoista lisäpeittoa hain alustaksi pentulaatikkoon, on sitten mitä pestä ja vaihdella. Onneksi nyt on kuivausrumpu niin helpottuu pyykkirumba.

Wilma on nauttinut täysillä keväisemmästä ilmasta, kun on ulkoiltu paljon. En ymmärrä, mistä tuota virtaa riittää, Wilma juoksee koko ajan ulkona ollessa. Keppiä noutaisi aamusta iltaan. Uskomaton kunto tuolla koiralla on. Ihana energiapakkaus, voisipa se antaa energiaansa minullekin välillä 😁

IMG_0921.jpg

tiistai, 14. maaliskuu 2017

Masun eloa

Tuolta voi katsoa Bellan masun elämää tältä aamulta: https://youtu.be/0tn59z0-SnU

Blogi tulee alkuun olemaan melko pentupainotteinen, mutta se ei varmaan haittaa? :)

tiistai, 14. maaliskuu 2017

Pentuja tulossa

Bella on jo ihan viimeisillään tiineenä, arvioitu laskettuaika ensimmäisestä astutuksesta on 15.3 eli tätä krjoittaessa huomenna jo. Pentujen isä on Jelisan Joakin Joker. Masussa käy vilske ja mamma on jo vähän väsynyt. Ruoka ei ole enää maistunut pariin päivään, joten eiköhän pian ole aika pienokaisten syntyä. On se jännää odotella pentujen syntymää, niin pian tuo aika vierähtää astutuksesta synnytykseen. 

Alla kuvassa Bella esittelemässä masuaan muutama päivä sitten.

IMG_0664.jpg